Ilmoitustaulu
Aihepiirit: Kilpailutoimikunta Kilpailutoiminta
Päätös kansainvälisen MP-simultaanikilpailun järjestämisestä
[2015-02-26 16:20:19]
Suomen Bridgeliiton Kilpailutoimikunta 26.2.2015
PÄÄTÖS TURUN BRIDGEKERHON HAKEMUKSESTA JÄRJESTÄÄ/OSALLISTUA KANSAINVÄLISEEN MESTARIPISTESIMULTAANIKILPAILUUN
Turun Bridgekerhon edustaja Leena Vyyryläinen lähestyi sähköpostitse 23.2.2015 SBL:n toiminnanjohtajaa Hulda Ahosta ja kysyi, voisiko Turun Bridgekerho, joka osallistuu vuosittain kansainväliseen simultaaniystävyyskilpailuun ystäväbridgekerhojensa Kölnin ja Katowicen kanssa, jakaa kyseisestä kilpailusta mestaripisteitä. Tänä vuonna kyseiseen kilpailuun osallistuvat myös bridgekerhot Liégestä ja Tel Avivista.
Toiminnanjohtaja Ahonen välitti viestin SBL:n kilpailutoimikunnalle 25.2.
Kilpailutoimikunta käsitteli asiaa ja totesi, että Turun Bk on jo järjestänyt kuluvana vuonna perjantaina 2.1. Warm Up -kilpailun, lauantaina 3.1. Rally-osakilpailun, sunnuntaina 4.1. MP-IMP-parikilpailun, maanantaina 5.1. MP-mixed-parikilpailun ja tiistaina 6.1. MP-joukkuekilpailun.
Näiden yllämainittujen kilpailujen järjestämisessä kerho on jo käyttänyt kaikki kuluvan vuoden MP-kilpailuiden kilpailunjärjestämisoikeudet, vaikka Rally-osakilpailu katsottaisiin normaaleista MP-kilpailunjärjestämisoikeuksista riippumattomaksi lisäkilpailuksi, johon on erikseen haettu lupa SBL:n hallitukselta.
Kilpailutoimikunta katsoo, että Turun Bk:n esittämän simultaanikilpailun hyväksyminen kerhon järjestämäksi ylimääräiseksi MP-kilpailuksi, vaikka kyse on jo monivuotisesta ja perinteikkäästä simultaanikilpailusta, saattaisi asettaa muut SBL:n jäsenkerhot eriarvoiseen asemaan verrattaessa jäsenkerhojen järjestämien mestaripistekilpailuiden määrää ja SBL:n virallisten kilpailumääräysten määräyksiä. (Ks. SBL:n viralliset kilpailumääräykset, 2.3.2. Mestaripistekilpailut.)
Turun Bridgekerhon edustajan Leena Vyyryläisen mukaan kerho hakee toissijaisesti lupaa järjestää simultaanikilpailu tukikilpailuna junioreille. Kilpailutoimikunta käsitteli tätä asiaa ja katsoo, että Turun Bridgekerholle voidaan virallisten kilpailumääräysten puitteissa myöntää lupa järjestää kyseinen simultaanikilpailu tukikilpailuna. (Ks. SBL:n viralliset kilpailumääräykset, 2.3.3. Tukikilpailut.)
Kilpailun on oltava avoin kaikille SBL:n jäsenkerhojen jäsenille. Koska kyse on simultaanikilpailusta, saa järjestävä kerho kuitenkin hyväksyä kilpailuun myös ei-jäseniä. He eivät kuitenkaan voi saada kilpailusta muutoin heille kuuluvia mestaripisteitä. (Ks. tulkinta osallistumisoikeudesta simultaanikilpailuihin: SBL:n hallituksen kokouspöytäkirja 1/2015 14§1.) Tuettava kohde on ilmoitettava kilpailukutsussa.
Kilpailutoimikunta katsoo, että vaikka kyseisen kansainvälisen simultaanikilpailun ajankohta, 14.3., osuu ajallisesti uudenlaisen MP-kilpailumuodon, simultaani-MP-kilpailun kanssa, jossa pelataan samat jaot samaan aikaan useammalla eri paikkakunnalla, ei Turussa järjestettävä kilpailu kuitenkaan maantieteellisesti osu lähekkäin muiden saman päivän kilpailupaikkakuntien kanssa, eikä kilpailujen näin ollen voi katsoa haittaavat toinen toisiaan.
”MP-tukikilpailun rahankierto on seuraava: 70 % liitolle, 15 % palkintoihin ja 15 %kilpailunjohdolle. Jos tukikilpailussa on kiinteitä kuluja, jakojen monistus tai joudutaan maksamaan vuokraa (esim. Bridge Areenan vuokra), niin ko. maksu voidaan vähentää liiton osuudesta.” (Kilpailumääräysten liite nro 5 MP-kilpailun taloudelliset ohjeet sekä tilitysohjeet.)
Simultaanikilpailussa jaettavien mestaripisteiden määrästä vastaa SBL:n toimistosihteeri Timo Sairanen office.clerk ät bridgefinland.fi, joka tarvittaessa konsultoi asiasta kilpailutoimikuntaa.
Asian käsittelyyn osallistui kilpailutoimikunta kokonaisuudessaan: Mauri Saastamoinen, Raija Tuomi, Pekka Viitasalo, Pasi Suominen ja Mikko Kekki.
Mauri Saastamoinen
Kilpailutoimikunnan puheenjohtaja
- Tiedostot
Päivitetty: 2015-02-26 16:20:19