Suomeksi | På svenska | In English | Palaute | Hallinta



Ilmoitustaulu


Aihepiirit: Tiedotus Juniorit

Junioreilla menestyksekäs loppukiri White Housessa

[2018-04-16 10:34:43]

Hollannissa järjestetään vuosittain kansainvälinen junioreiden kutsukilpailu, johon perinteiden mukaan tänäkin vuonna lähetettiin Suomesta edustusjoukkue. Tänä vuonna Suomea edustivat A-maajoukkueen Maria Mylläri (pelaava kapteeni), Oskari Koivu, Hermanni Huhtamäki sekä Aapo Nieminen.

Junnut suuntasivat Amsterdamiin pääsiäisen korvilla ja aloittivat pelirupeamansa sunnuntaina 25.3. pelatussa Patton-avajaisturnauksessa. Patton-kilpailussa IMP:ien lisäksi lasketaan myös BAM-pisteet. Suomen junnut aloittivat lennokkaasti johtaen kisaa ylivoimaisesti puoliväliin asti. Peli kuitenkin hyytyi loppua kohden, ja lopulta junnut sijoittuivat kuudensiksi.

Maanantaina alkoi itse kutsukilpailu. Kilpailuun osallistuneista 24:stä joukkueesta muodostettiin kaksi lohkoa, joissa pelattiin alkukarsintaa ensimmäiset kaksi päivää. Molemmista lohkoista karsittiin kuusi parasta joukkuetta A-jatkolohkoon, ja loput joukkueet pelasivat keskenään jatkolohkossa B. Suomen pelit alkoivat tahmeasti, ja kahden päivän alkukarsinnan jälkeen junnut päätyivät B-jatkolohkoon altavastaajan asemassa. Junnut eivät kuitenkaan antaneet huonon alun lannistaa, vaan jatkoivat pelejä kovalla tsempillä parantaen tuloksiaan tahdilla jatkolohkon matseissa. Pudotuspeleihin kisassa pääsivät A-lohkon seitsemän ensimmäistä joukkuetta sekä B-lohkon voittaja. Valitettavasti hyvästä kiristä huolimatta suomalaiset jäivät jatkolohkossa toiselle sijalle jääden pudotuspelien ulkopuolelle, joten viimeisen päivän suomalaiset pelasivat B-finaalissa. B-finaalin pelit aloitettiin puhtaalta pöydältä ja Suomen joukkue jatkoi edelleen erinomaista peliään koko päivän voittaen oman finaalinsa. Lopullinen sijoitus Suomella näin ollen oli yhdeksäs 24:stä joukkueesta.

Junnut olivat erittäin tyytyväisiä pelireissuunsa, ja kapteenina toiminut Maria antoi mainintaa hyvälle joukkuehengelle. Niin ikään joukkueen nuorimmainen, Aapo, totesi joukkuetovereiden tsempanneen toisiaan läpi reissun ja yhteishengen olleen kohdillaan.
Myös junioreiden päävalmentaja Vesa Fagerlund oli tyytyväinen joukkueen tulokseen. Erityisen ylpeä hän oli siitä, kuinka joukkue ei lannistunut vaimeasta alusta vaan onnistui parantamaan peliään päivä päivältä. Lopullinen sijoitus joukkueella oli oikein hyvä – paras tulos, mitä päävalmentaja muistaa Suomen White Housessa saavuttaneen.

Ilona Vänni

- H.A.-

Näytä kaikki tiedotteet | palaa etusivulle