Suomeksi | På svenska | In English | Palaute | Hallinta



Ilmoitustaulu


Aihepiirit: Juniorit

Junnuleirille Keski-Suomeen 2019

[2019-04-26 16:32:28]

Junioritoimikunnalla on ilo kutsua kaikki bridgejunnut Vesalan leirikeskuksessa 23.8 – 25.8.2019 järjestettävälle junnuleirille. Vesalan leirikeskus sijaitsee noin 15 km Jyväskylästä länteen. Leiri alkaa perjantaina kello 16.00 ja päättyy sunnuntaina kello 16.00. Vuoden 2018 juniorileiri järjestettiin myös Vesalassa, jolloin leiripaikka todettiin täydelliseksi juniorileirin järjestämistä varten.

Vuoden 2019 juniorileirillä bridgen lisäksi keskitytään yhdessä olemiseen uusien ja vanhojen kavereiden kanssa. Virallista ohjelmaa on aikaisempiin vuosiin nähden karsittu. Haluamme tarjota nuorille enemmän aikaa tutustua toisiinsa ja viettää aikaa keskenään. Leirillä järjestetään lauantaina ja sunnuntaina bridgeopetusta sekä bridgekilpailut. Lauantaina ohjelmassa on myös leiriolympialaiset.

Pääosin ruokailut järjestetään leirikeskuksen toimesta. Perjantaina tarjoamme vain iltapalan n. kello 19.00. Leirikeskuksen tarjoamat ruuat ovat laktoosittomia. Ilmoitathan muista ruoka-aineallergioista etukäteen. Leirikeskuksessa ei ole liinavaatteita, joten jokainen leiriläinen tuo omat liinavaatteet ja pyyhkeen. Leiri on junioreille maksuton. Leirin virallinen ohjelma toimitetaan bridgeliiton juniorisivuille viimeistään viikko ennen leirin alkamista. Junioritoimikunta järjestää tarvittaessa kuljetuksen Jyväskylästä leirikeskukseen.

Sitovat ilmoittautumiset Bilboon tai Petterille viimeistään 18.8.2019.

Junnutoimikunta

Petteri Nieminen
puh. 0408498970
petteri.nieminen1976(at)gmail.com

Linkki: Ilmoittautuminen

Näytä kaikki tiedotteet | palaa etusivulle