Uutiset
Pelaamassa: Anja Tuomi ja Raija Hirvonen
Kokeilussa uusi artikkelisarja, jossa tutustutaan pelaajiin. (2020-02-02 14:27:25)

Anja ja Raija vastaanottamassa kierrosvoittopalkintoa
Swiss Imp's SM:ää pelataan tänä vuonna Joensuussa osana SM-viikkoa. Kaksipäiväisessä kisassa on mukana 30 paria, joista yhteen tutustutaan nyt vähän tarkemmin.
Anja Tuomi ja Raija Hirvonen tuntevat pöydän kymmenen, jossa heitä myös haastattelin, jo varsin kotoisaksi - lauantain seitsemästä kierroksesta viisi kun tuli pelattua siinä. Vihreä hissi tuntuu pelimuotona mukavalta kun tulee itselle sopivan tasoisia pelaajia vastaan. Kaikki vastustajat ovat olleet toistaiseksi tuttuja.
Kun kysyin, ovatko tyytyväisiä pelaamiseensa, Raija vähän epäröi partnerinsa mielipidettä, mutta Anja heti reippaasti totesi, että kyllä heidän molempien tavoitteet ovat täyttyneet. Yksi kierrosvoittokin on jo tullut, mikä ilahdutti molempia, vaikka ujostelivatkin vähän kameraa.
Raija valikoitui haastateltavaksi paikallisena pelaajana, kun on Joensuusta kotoisin. Hän on vuonna 1966 käynyt Koivulan Karin bridgekurssin ja siitä asti sitten pelannut enemmän tai vähemmän. Viime aikoina livepelaaminen on ollut vähän vähemmässä, mutta kerholla on silti tullut silloin tällöin käytyä. Netissä tulee kuitenkin pelattua tosi paljon - Raija on siitä jopa kiitollinen, että saa aikaa sillä tavalla kulumaan miehensä kuoleman jälkeen. Seuraakin onneksi on, kun kotoa löytyy pieni villakoira.
Anjallakin on historiaa Joensuussa, nimittäin hän on asunut siellä 36 vuotta vuodesta 1965 eteenpäin. Hän oli ennen Joensuuhun muuttoa pelannut kolme vuotta bridgeä Helsingissä, kunnes tapasi miehen, joka ei pelannut, ja kortit saivat jäädä tauolle. Joensuussa Anja kävi 70-luvun alussa Kari Koivulan kurssin, minkä jälkeen on todennu pelaajien kerholla olevan erityisen mukavia ja jäänyt lajin pariin. Sekä Anja että Raija ovatkin sitä mieltä, että mukava ilmapiiri on tärkein asia - varsinkin juuri kurssin käyneille. Joensuun kerho, vaikka onkin pieni, on ainakin tämän asian hoitanut erittäin onnistuneesti. (Sivuhuomautus: minusta on aivan mahtavaa että näihin kisoihin osallistuu yli 75% paikallisen kerhon jäsenistä)

Kuvakrediitit: SM-viikko/Sakari Kuokkanen
Peliuriensa alkuvaiheessa nämä naiset eivät kauheasti keskenään pelanneet, mutta matkustivat kyllä partnerineen yhdessä yhdellä autolla kierrellen bridgekisoja - Joensuussa kun on MP-kisat vain kerran vuodessa. Nykyään Anja ja Raija pyrkivät pelaamaan yhdessä vähintään kerran vuodessa, yleensä joko Kuopiossa tai Lappeenrannassa. Pääkaupunkiseudulla asuva Anja ei ole Joensuussa pitkään aikaan käynyt, mutta osasi epäillä näihin kisoihin tulevansa. Nimittäin Raijalta oli tullut syntymäpäiväkortti varustettuna tekstillä “Halataan kun tavataan!”, kun oli jo tiedossa että Swiss Imp’s SM Joensuussa pelataan. Anjasta on todella mukavaa tulla katsomaan tuttuja kulmia ja erityisesti tavata kaikkia vanhoja ystäviä. Hän onkin nauttimassa Joensuun lumisista maisemista ja hyvistä ystävistä maanantaihin asti.
- Maria Mylläri -