Suomeksi | På svenska | In English | Palaute | Hallinta



Uutiset


Onnistunut nettisimultaanikokeilu

(2020-12-17 14:42:02)

Koronatilanteen synkentyessä SBL päätti kokeilla simultaaniosakilpailun järjestämistä BBO:ssa. Jo lokakuun tukisimultaanissa asiaa harkittiin, mutta silloin ei vielä käyty toimeen. Pandemian sulkiessa kerhoja kautta maan päätettiin Joulusimultaaniin ottaa mukaan BBO-osakilpailu. Koska BBO julkaisee kilpailutulokset heti, on tämän osakilpailun oltava viimeisenä päivänä. Tuloksia laskeva toimistosihteeri kauhisteli työn määrää, sillä aluksi vaikutti siltä, että homma olisi käsityötä. Kyllä siitä jotenkin selviää...

BBO-finland toivottaa hyvää joulua!




Käytännön järjestelyissä käännyimme pääkilpailunjohtaja Kati Sandströmin puoleen. Kati kertoi pystyvänsä järjestämään kisan vaadituilla ehdoilla. Lisäksi hän pystyy perustamaan useita kilpailuita samanaikaisesti. Se kuulosti heti hyvältä. Simultaanissahan on useita pienempiä osakilpailuita, joiden tulokset yhdistetään. Näin päätettiin tehdä nytkin.

Ennen kilpailua kukin teki tahollaan paljon töitä kilpailun onnistumiseksi. Kati järjesti pikkukisoja, joissa on yhtäaikaisesti samat jaot. Timo tutki tulosten laskemista. Eräänä iltana tuloslakennan Rosettan kivi löytyi. Sen tarjoili Timo Halttunen, jolta tuli tieto mahdollisuudesta saadatulokset sähköisenä. Myös Markku Seppänen kertoi saman onnistuvan ainakin osittain. Tulosten kokoamiseen löytyi ratkaisu ja yhden kisan laskenstaan käytettävä aika lyheni noin päivän. Suuri kiitos Timolle ja Markulle.

Itse kilpailu sujui hienosti. Kaksi kahdentoista pöydän ryhmää ja yksi kuuden pöydän ryhmä osallistui. Kilpailunjohtajalla riitti tehtäviä, kun yhteydet ovat välillä mitä sattuu. Tulokset saatiin laskettua melko nopeasti. Voittajakin selvisi. Onnea Tommi Metsämäki (ja partneri, joka tuurasi linjoilta tippunnutta suomalaista).

Kilpailun jälkeen keskusteltiin kilpailusta ja järjestelyistä. Totesimme, että järjestelyiltään kaikki olisujunut hyvin. Osallistujia oli ensimmäiseksi kerraksi varsin mukkavasti. Mukana oli myös pelaajia, jotka eivät ole ennen pelanneet BBO-finlandin pelejä. Kaikki pelaajilta saatu palaute oli positiivista.

Joitakin ongelmia pelissä kohdattiin. Joiltakin pelaajilta puuttui pelaajaprofiilistaan oikea nimi. Tämä vaatimus on mukana SBL:n nettipelaamisen säännöissä. Tuloksia koottaessa on mahdotonta arvailla varmuudella kuka nimimerkin takana lymyilee. Yhden tiedon etsimiseen menee helposti 15-30 minuuttia, joskus koko päivä.

Simultaanin pelaaminen BBO:ssa onnistui niin hyvin, että sitä varmasti tullaan käyttämään uudelleen koronatilanteen niin vaatiessa. Nettipeli ei korvaa livepeliä. Bridge on myös sosiaalinen laji. Poikkeusoloissa tämä on kuitenkin "uusi normaali" ja paljon parempi kuin ei mitään.

Ensi vuodesta alkaen kaksi SBL:n hallituksen tekemää päätöstä koskee nettipelaamista ja simultaaneja. Ensi vuodesta alkaen on BBO-finlandin toimintaan osallistuvien on oltava myös SBL:n jäsenkerhojen jäseniä. Samoin vuoden alusta alkaen on simultaanien osallistujien oltava SBL:n jäsenkerhojen jäseniä -- niin netti- kuin myös live-pelissä. BBO-finlandin toiminta ja simultaanit ovat SBL:n jäsenistölleen tuottamia palveluita. Nyt poikkeusoloissa myös toimiston töissä on nettipelaaminen korostunut ja se vie paljon aikaa.

Iloista joulun aikaa ja onnellista uutta vuotta 2021!

Toivottaa
Timo Sairanen
Toimistosihteeri

Näytä kaikki uutiset | palaa etusivulle