Suomeksi | På svenska | In English |Feedback | Admin



News


Baltic Cup 2022 pelataan Tallinnassa 20.-21.4. kahden vuoden tauon jälkeen kasvokkain!

Suomelta mukana on kaksi joukkuetta Blue ja White (2022-04-20 11:32:45)

Baltic Cup 2022 pelataan Tallinnassa 20.-21.4.

Suomella mukana 2 joukkuetta



Baltic Cupissa Suomen edustusoikeus on Suomen Cupin voittajalla ja toiseksi tulleella joukkueella.

Kumpikaan Suomen Cup-joukkue ei tällä kertaa saanut joukkuetta kasaan, ja näinollen edustusoikeus siirtyi avoimelle- ja naisten maajoukkueille.

Myös avoimella joukkueella oli vaikeuksia saada joukkue kassan keskellä viikkoa pelattavaan kilpailuun. Hieman täydennettynä joukkue kuitenkin saatiin kokoon. Toista paikkaa tarjottiin naisten maajoukkueelle, mutta heilläkin arjen esteet ja liian nopea aikataulu esti joukkueen osallistumisen. Lopulta SBL:n hallitus sai myös toisen joukkueen koottua varsin nopealla aikataululla.

Viimeiset kaksi vuotta netissä pelatussa Baltic Cupissa on ollut mukana joukkueet myös Valkovenäjältä ja Venäjältä, mutta Venäjän hyökättyä Valkovenäjän tuella Ukrainaan, ovat kyseiset maat suljettu ulos myös bridgen kansainvälisestä toiminnasta.

Mukana on nyt 12 joukkuetta, joista yksi on ystävällisessä hengessä Ruotsin ja Viron yhteinen joukkue, joka pelaa Ruotsin lipun alla.

Suomen joukkueet ovat:

Finland Blue:
Kauko Koistinen (c)
Antti Elsinen
Erik Hansson
Oskari Koivu
Lasse Utter

Finland White:
Joachim Fabritius (c)
Jari Salonen
Mika Karjalainen
Jesse Jäkärä

Baltic Cup pelitapa

Kilpailun alussa joukkueet jaetaan painotetulla arvonnalla kahteen ryhmään. Samassa ryhmässä ei voi olla kahta joukkuetta samasta maasta, eikä samassa ryhmässä voi olla enempää kuin kolme ”ykkössijoitettua” joukkuetta.

Keskiviikkona pelataan RR, molemmissa ryhmissä (10 jaon ottelut).
Kunkin ryhmän kaksi parasta pelaavat sitten semifinaalin ja finaalin, vähintään 20 jaon ottelut.

A-lohkon ensimmäinen joukkue pelaa B-lohkon kakkossijaa vastaan ja päinvastoin.
Muut joukkueet pelaavat sijoitusotteluita uuden RR-kierroksen, jossa pelataan taas 10 jaon otteluita.

Running scores - tulossivusto löytyy täältä.

Kilpailun sivusto löytyy täältä.

Tsemppiä ja onnea molemmille joukkueille!

Hyvä Suomi!

- Hulda Nyberg -

Suomella mukana 2 joukkuetta

Näytä kaikki uutiset | palaa etusivulle