Suomeksi | På svenska | In English | Palaute | Hallinta



Uutiset


Suomalaisnuorille MM-hopeaa bridgessä - lehdistötiedote

(2022-08-15 10:31:36)

MM-hopeajoukkue: Huhtamäki, Mylläri, Koivu ja Vänni


Suomalaisjoukkue ylsi historialliseen menestykseen viikonloppuna Italian Salsomaggioressa päättyneissä bridgejuniorien avoimissa MM-kilpailussa. Nelikko Hermanni Huhtamäki, Oskari Koivu, Maria Mylläri ja Ilona Vänni voitti hopeaa alle 31-vuotiaiden sarjassa. Sarja pelattiin MM-tasolla ensimmäistä kertaa perinteisempien alle 21- ja 26-vuotiaiden sarjojen lisäksi.

MM-mitali on ensimmäinen suomalaisjuniorien bridgessä saavuttama. EM-tasolta on yksi hopea, jonka Mylläri voitti silloisen partnerinsa Vesa Fagerlundin kanssa sekaparikilpailussa vuonna 2016.
Suomen Bridgeliiton toiminnanjohtaja Hulda Nyberg sanoo, ettei ole täysin yllättynyt menestyksestä, sillä suomalaispelaajien taso on viime vuosina parantunut ja kansainvälisistä kilpailuista on tullut menestystä.
” Kansainvälisellä tasolla bridge on todella kovatasoista urheilua ja nyt uudessa U31 sarjassa räjäytettiin potti heti kerralla.”, Nyberg sanoo.

”Bridgessä kansainvälinen menestys ei ole Suomelle jatkuvaa herkkua, mutta tänä vuonna sitä on tullut myös naisissa. Kuopiossa pelatuissa PM-kilpailuissa Suomen naisjoukkue voitti upeasti kultaa kotikisojen kunniaksi. Lisäksi suomalaispari Erkkilä-Tuomi nappasi naisten EM-parihopeaa Madeiralla kesäkuussa. Menestys lisää menestystä ja tuo uskoa tekemiseen.”

Bridge on pareittain pelattava peli, jossa korttionnella ei ole merkitystä. Kilpailuissa joukkueet pelaavat otteluissa samat jaot, joten saadut tulokset ovat keskenään vertailukelpoisia. MM-hopeaa voittaneessa joukkueessa yhtenä parina pelasivat Huhtamäki ja Koivu ja toisen parin muodostivat Mylläri sekä Vänni.
Hermanni Huhtamäki on ähtäriläislähtöinen pelaaja, joka on edustanut Suomea myös matematiikkaolympialaisissa. Hän opiskelee teknillistä fysiikkaa Aalto-yliopistossa Espoon Otaniemessä.
Jyväskyläläinen Oskari Koivu aloitti bridgen pelaamisen jo viisivuotiaana ja opiskelee nyt kauppatieteitä Jyväskylän yliopistossa. Hän pelaa myös aikuisten avoimen sarjan maajoukkueessa ja edusti Suomea kesällä Kuopiossa pelatuissa PM-kisoissa.

Maria Mylläri asuu Kaarinassa ja opiskelee tieto- ja viestintätekniikkaa Turun ammattikorkeakoulussa. Mylläri on naisten Suomen mestari ja saavuttanut SM-voiton myös avoimessa Swiss-imps kilpailussa .

Ilona Vänni on tamperelainen ja työskentelee Euroopan Keskuspankissa data-scientistina. Vänni oli voittamassa Suomen naisille PM-hopeaa vuonna 2019.

Haastattelupyynnöt:
Hermanni Huhtamäki: 045 344 8288
Oskari Koivu: 044 343 1053
Maria Mylläri: 044 974 4217
Ilona Vänni: 040 518 3391

Lisätiedot:
Toiminnanjohtaja Hulda Nyberg
040 847 6196
hulda.nyberg@bridgefinland.fi
www.bridgefinland.fi

- H.N.-


Näytä kaikki uutiset | palaa etusivulle