Uutiset
PM-kilpailut pelataan Islannissa kesäkuun alussa
Vuosien tauon jälkeen molemmissa sarjoissa on edustus kaikista kuudesta maasta! (2025-05-28 14:11:01)

PM-kilpailut pelataan Isalannissa
Islannin PM-kilpailut pelataan torstaista sunnuntaihin 5.-8.6.2025. Kilpailut pelataan noin tunnin ajomatkan päästä Reykjavikista, Laugarvatnissa.
Pitkästä aikaa molemmissa sarjoissa on täydet kuusi PM-joukkuetta.
PM-kilpailuissa pelaavat:
Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti ja Färsaaret.
Suomi lähettää kokeneet joukkueet molempiin kilpailusarjoihin.
Naisissa Pia Erkkilän kaptenoima joukkue on säilynyt ennallaan ja joukkueessa pelaavat kolme pitkään yhdessä pelannutta paria:
Pia Erkkilä ja Raija Tuomi, Elina Laukkanen ja Mirja Mäntylä, sekä Meri Korhonen ja Anni Mäkelä.
Naisten sarjassa osallistujajoukkueet ovat totuttuun tapaan varsin kovia. Färsaarten tilanne on tietysti pieni arvoitus, koska joukkue ei ole pelannut PM-kilpailua pitkään aikaan. Etäpelaamisen mahdollistettua korkeatasoisen harjoittelun myös verkossa, voidaan kuitenkin olettaa myös Färsaarten joukkueen olevan kilpailukykyisen.
Suomen joukkue on erittäin kokenut ja tottunut pokkaamaan mitalit PM-kilpailuissa. Tavoite on tälläkin kertaa mitali.
Kyselin hieman tunnelmia joukkueen kapteenilta, Pia Erkkilältä, joka ehti pikaisesti työtauolta vastailemaan kysymyksiini.

Pia Erkkilä
Pia ei ollut vielä korvin tarkasti tutustunut kilpailevien joukkueiden kokoonpanoihin, mutta äkkiseltään oli sitä mieltä, että kilpailun taso on jopa hieman normaalia kovempi. Etenkin Tanskan joukkue vaikutti Piasta etukäteen varsin kovalta.
Kokeneella maajoukkuepelaajalla on paljon sekä, osallistumisia, että mitaleja (kaikkia värejä!) PM-tasolta. Islantiin Pia ei vielä ole kuitenkaan aiemmin ole päässyt. Kysyttäessä odotuksia Islannista, Pia vastaakin odotuksistaan paikalliseen luontoon. ” Islannin luonto – Odotan, että saan ihan wow- elämyksen! ” Pia toteaa.
Pian ja muidenkin PM-osallistujien iloksi järjestäjämaa on organisoinut myös retken, jossa päästään näkemään mm. kuuluisia kuumia lähteitä.
Pian mielestä Suomen joukkueen vahvuus ovat pitkät partnershipit, joiden etu tulee esille, kun ollaan väsyneitä ja joutuu turvautumaan tuttuun pariin ja totuttuun pelituntumaan. Peluutuksen hän tekee tilanteen mukaan. Kärkijoukkueiden keskinäiset kamppailut tulevat olemaan tasaisia, joten etukäteen heikompien joukkueiden voittaminen suurinumeroisesti olisi tärkeää.
Pia arvaa mitalikolmikon olevan Norja, Tanska ja Suomi, mutta järjestystä hänen kristallipallonsa ei vielä kerro.
Myös avoimessa luokassa Suomelta pelaa joukkue, joista kaikki ovat kokeneita maajoukkuepelaajia.
Joukkueessa pelaavat:
Kauko Koistinen (kapteeni), Vesa Fagerlund, Jari Salonen, Clas Nyberg ja Jouni Juuri-Oja.
Avoin joukkueemme on saavuttanut mitalin PM-tasolla viimeksi vuonna 2017 (Pronssia Tanskassa). Ja mitaliodotukset alkavat kasautua.
Avoimessa luokassa kaikki joukkueet ovat todella iskukykyisiä. Näinollen joukkueemme saa todella yltää parhaaseensa tavoittaakseen mitalin. Tosin, kuten PM-tasolla aina, ei voittokaan ole mahdoton. Onhan mukana kolme pelaajaa siitä joukkueesta, joka aikanaan (2007) voitti Suomen toistaiseksi ainoan avoimen luokan PM kullan.
Clas Nyberg on ollut mukana PM-kilpailuissa monta kertaa. Hänellä on useampi mitalikin PM-tasolta (jopa yksi naisten pronssi valmentajana). Clasin ensimmäinen avoimen luokan PM-kilpailu pelattiin vuonna 2000 Islannissa. Nyt Clas tekee paluun Islantiin monta kokemusta rikkaampana.

Clas Nyberg
Clas Nyberg, koska en muuta vaihtoehtoa antanut, vastasi kysymyksiini työpaikaltaan Vaasasta.
Hänen mielestään avoimen luokan taso ei ole erityisen kova. ”Se on aina kova. Tämä vuosi ei siinä ole poikkeava. Ruotsilla ja Norjalla ei ole aivan kovimmat pelaajat mukana.” – hän arvelee.
Mitali on Clasin mielestä mahdollinen, jopa kultainen sellainen. ” Aina siihen kultaan pitää uskoa, vaikkeivät todennäköisyydet siihen kovin isot olekaan. Mitaliin olen tyytyväinen.”
Joukkueen vahvuus oli Clasille varsin selvä; Hyvä joukkuehenki. Clas pelaa sekä Jounin, että Vesan kanssa. Jari pelaa pääosin Kaukon kanssa. Silloin kun Kauko huilaa Jari pelaa Vesan kanssa.
Clasin mielestä joukkueen mahdollinen haaste ovatkin useat parikombinaatiot. Peli pitää saada kulkemaan jokaisen parin kanssa.
Mitaliarvaukset ovat häneen mukaansa todellakin arvauksia, Clas veikkaa, että mitalit jaetaan tässä järjestyksessä: 1. Tanska, 2. Ruotsi ja 3. Suomi.
Molemmat sarjat aloittavat pelinsä jo torstaina illalla ja pelit päättyvät sunnuntaina. BBO-lähetys tulee kilpailusta joka kierrokselta yhdestä ottelusta. Sunnuntaina illalla jaetaan mitalit iltajuhlassa.
PM KILPAILUJEN VERKKOSIVUT löytyvät täältä. Ylävalikoissa voi selata eri sivuja. Sieltä löytyvät mm. joukkueiden kokoonpanot ja systeemikortit.
tulokset tulevat tänne
Samanaikaisesti PM-kilpailujen lisäksi Laugarvatnissa kokoontuu myös NBU (Nordic Bridge Union) ja kokouksessa päätetään mm. NBU:n puheenjohtaja (maa), tulevien PM-kilpailujen ajankohtia ja RealBridge- alustalla pelattavien PM-kilpailuiden tulevaisuudesta (seniorit ja Mixed). Suomesta kokoukseen osallistuvat luonnollisesti NBU:n puheenjohtaja Finn Wardi ja NBU sihteeri Hulda Nyberg.
Saa nähdä tuleeko Suomeen mitaleja, ja minkä värisiä.
Kannustetaan yhdessä Suomen joukkueet huippumenestykseen!
Paikalla ollessani raportoin Islannin tunnelmia sekä liiton Facebookiin, että verkkosivuille!
- Hulda Nyberg –
PM-kilpailut pelataan Isalannissa