Uutiset
Pari-SM 2012: Uudet mestarit ovat taas vanhoja tuttuja
Johan Linden ja Martin Arle voittivat Bridgen Pari-SM kilpailun (2012-10-29 10:38:47)

Pari-SM kultaa 2012: Johan Linden ja Martin Arle
Suomi sai sunnuntaina uusien kunnanvaltuustojen lisäksi uudet Bridgen parimestarit. Tasaisella pelillä voittoon itsensä työstivät Johan Linden ja Martin Arle. Kakkoseksi, mutta yli kaksi prosenttiyksikköä voittajista jääneenä kirivät hienolla toisen päivän suorituksella viime vuoden voittajat Kauko Koistinen ja Clas Nyberg.
Pronssille kirivät viimeisellä kierroksella Alpo Järvinen ja Pekka Uskali. Muutoinkin kokemus oli taas kisoissa valttia. Neljänneksi yltäneiden Timo Halttusen ja Kari Noposen taakse jäi viimeisellä kierroksella kisan ainoa ja paras junioripari Vesa Fagerlund - Antti Aimala.
Kaksipäiväisessä kisassa pelattiin 35 kierrosta ja 105 jakoa joten kaikki kilpailijat pääsivät urheilullisesti kohtaamaan toisensa. Tunnelma kisoisoissa ystävällinen, mutta samalla urheilullisen keskittynyt. BBO-draamaa lähetettiin samanaikaisesti kahdesta pöydästä.

Pari-SM hopeaa 2012: Kauko Koistinen - Clas Nyberg
Suomen Bridgeliitto kiittää osanottajia ja järjestelyihin osallistuneita!

Pari-SM pronssia 2012: Alpo Järvinen - Pekka Uskali
- Veijo Nikkanen -
Linkki: Pari-SM 2012 lopputulokset