Jäseniä, vai jäsenmaksuja?

Jäseniä, vai jäsenmaksuja?

ViestiKirjoittaja Janne » 18 Marras 2016, 11:32

Jäseniä, vai jäsenmaksuja?

Edellisestä Bridgeliiton kokouksesta on jo viikkoja. Luin tuoreimman pöytäkirjan vasta tänään, joten kirjoitukseni taitaa olla myöhässä. Kiinnitin huomioni yhteen isohkoon ristiriitaisuuteen, jota vastaavaan olen aiemmalla työurallani törmännyt usein. Puhun siis virheestä, jonka olen myös itse tehnyt.

Pykälässä 6, talousasiat, nostettiin esiin huoli jäsenmäärän vähenemisestä. Pykälässä 11, syyskokousasiat, esitettiin jäsenmaksun korottamista prosentuaalisesti hurjasti, 50 euroon.

Uusien jäsenien hankkiminen on haastavaa. En tiedä mitkä todelliset keinot siihen parhaiten tepsisivät. Väitän kuitenkin, että jäsenmaksun korottaminen ei ole oikea ratkaisu jäsenmäärän kasvattamiseen.

Vuosimaksun korotus on tehokas lääke liiton oman talouden tasapainossa pitämiseen, mutta iso periaatteellinen kysymys tässä on: Onko jäsenistö liittoa varten, vai onko liitto jäsenistöä varten. Siis maksatetaanko jäljelle jäävällä jäsenistöllä se, että mitään ei kannata, eikä tarvitse muuttaa? Vai pitäisikö tehdä jotain, että jäsen saisi jäsenyydessä vähintään saman vastineen panostukselleen, kuin aiemmin?

Raha varmasti tarvitaan. Minun mielestäni asian olisi voinut hoitaa paremmin. Esimerkiksi lisäämällä simultaaneja, tai muita tukikilpailuita, joissa lisäraha liitolle olisi tullut vastiketta vastaan. Tai tarjoamalla korotettua jäsenmaksua vastaan ilmainen ja lähes ilmaiseksi organisoitavissa oleva viikkokilpailu, tai vastaava BBO toteutuksella. Korotus on helppo hyväksyä, kun sillä saa jotakin lisää. Ja jos pelimahdollisuuksia saa lisää, niin silloin pelaa enemmän. Tämä lienee liiton strategian mukaista toimintaa.

Ehdotukseni jäsenmäärän kasvattamiseksi. Ilmainen jäsenyys ja lehti vuodeksi jokaiselle liiton järjestämän peruskurssin käyneelle. Vuodessa lehteä innostuu lukemaan ja sitä rupeaa odottamaan. Mahdolliset maksuttomat nettipelit vain suomalaisille voisivat aktivoida pelaamaan siellä ja myös kerholla. Vuoden koukuttamisen jälkeen laji on jo tehnyt vaikutuksensa, tai sitten ei. Mikäli kyllä, niin loppuelämänmittaiselle jäsenmaksulle on suorittaja. Idea ei ole uusi vaan huumekauppiailta kopioitu. Heillä on yhteiskuntarauhan kannalta liikaa asiakkaita.
Janne
 
Viestit: 1
Liittynyt: 17 Marras 2016, 10:53
Nimi: Janne Ekholm
Kerho: Lahden Bk

Re: Jäseniä, vai jäsenmaksuja?

ViestiKirjoittaja arsku » 20 Marras 2016, 14:29

SBL:n hallitus ehdottaa jäsenmaksuun 15 euron eli 43 %:n korotusta (35 eurosta 50 euroon). Junnujen jäsenmaksu säilyisi ennallaan, 10 eurossa. Vertailun vuoksi voi katsoa, mitä shakin pelaaminen maksaisi: http://www.shakkiliitto.fi/shakkiliitto/lisenssit-maksut/

A-lisenssi maksaa 80 euroa, perhelisenssi 50 euroa.
nuorten (1996–99 syntyneet) A-lisenssi 50 euroa, perhelisenssi 30 euroa.
varhaisnuorten (2000 tai myöhemmin syntyneet) A-lisenssi 25 euroa, perhelisenssi 15 euroa.

Jos shakista otettaisiin mallia, niin tehtäisiin seuraavat muutokset:
1. kolme maksuluokkaa
2. mahdollisuus maksaa vain viikonloppukisasta
3. aloittelijoille halvempi maksu

En ottaisi käyttöön perhealennusta (eli halvempi jäsenmaksu jos asuu samassa osoitteessa) enkä puolentoista vuoden jäsenmaksua.
Malli voisi olla vaikka tämä (ikä ja mestaripisteet (mpt) vuoden alussa):
1. C-jäsen: alaikäiset (alle 18 vuotta, syntyneet 1999 tai myöhemmin) 10 euroa
2. B-jäsen, nuoret (18 - 24 vuotta, syntyneet 1992 - 1998) tai alle 1 mp: 30 euroa
3. A-jäsen, vähintään 25 vuotta ja vähintään 1 mp: 50 euroa

Perustelisin tuota kolmatta hintaluokkaa seuraavasti:
1. Ei tulisi suoraa hyppyä 10 euron maksusta 50 euroon
2. Olisi halvempi maksu uusille jäsenille ja niille jotka eivät kierrä kisoja

Lisäksi sallittaisiin osallistua yhden kerhon viikonloppukisaan esimerkiksi 30 euron maksulla. Tällöin kyseessä ei olisi varsinainen jäsen, mutta tämä oikeuttaisi saamaan vuoden aikana mestaripisteitä yhden kerhon enintään kolmesta mp-kisasta, valtakunnallisista simultaaneista ja kerhopelien voittopisteistä. Tämä ei pitäisi sisällään Bridge-lehteä.

Shakin kaltaista perhejäsenyyttä en esitä: se vaatisi lisäkenttiä jäsenrekisteriin ja ehkä muutoksia ohjelmaan. Viikonloppukisaoikeuden merkitseminen onnistuisi jäsenrekisteriin antamalla kerho­tiedoksi ’Viikonloppukisa’.

Mikä vaikutus tällä hintamallilla olisi sitten talouteen? Marraskuussa SBL:llä on 1516 maksanutta jäsentä. Heistä 14 on syntynyt vuosina 1998 – 1998 ja 14 vuosina 1999 – 2006. Junnuja on jäsen­kunnasta siis 1,8 %. Junioritoimintaan ehdotetaan käytettävän budjetista 9,2 %.

Lokakuussa jäseniä oli 1512. Tuolloin näistä 432 jäsenellä oli alle 1 mp ja 1080 jäsenellä vähintään 1 mp. Eli tuo muutos vähentäisi budjetoituja tuloja 8640 euroa, ja täysi-ikäisten junnujen jäsenmaksun korotus toisi tuloja 280 euroa. Jäsenrekisteristä löytyvistä entisistä jäsenistä on alle 1 mp 161 henkilöllä ja vähintään 1 mp 129:llä.

On vaikea sanoa, mikä vaikutus olisi tuolla yhden kerhon viikonloppukisan mahdollistavalla maksulla. Se saattaisi tuoda kilpailuihin muutaman pelaajan, jotka eivät muuten maksa jäsen­maksua. Toki muutama nykyinen jäsen voisi jättäytyä sellaiseen maksuun, jos ei kierrä kisoja.
arsku
 
Viestit: 56
Liittynyt: 16 Kesä 2010, 21:28
Paikkakunta: Tampere
Nimi: Ari Juutistenaho
Kerho: Tampereen Bridgekerho


Paluu Yleiskeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 14 vierailijaa

cron