Suomeksi | På svenska | In English | Palaute | Hallinta



Uutiset


Sue Bäckströmin muistolle

(2025-10-24 18:57:59)

Tiistaina 21.10. sain pysäyttävän puhelinsoiton Taia Bäckströmiltä. Pitkäaikainen sairaus oli vienyt voiton Suomen menestyksekkäimmästä naisbridgenpelaajasta ja Sue Bäckström oli nukkunut pois sairaalavuotellaan läheisempien perheenjäsentensä ympäröimänä.

Sue Bäckström




Sue aloitti bridgeuransa hyvin varhain, alle parikymppisenä teinityttönä. Kun saman katon alla asui aikanaan maamme paras bridgenpelaaja, Raimo Iltanen, ei ole ollenkaan yllättävää, että Suesta kehittyi jo nuorena hyvin lahjakas pelaaja. Ensimmäinen maajoukkue-edustus Suella oli 1984 junioreiden EM-kilpailussa Hasseltissa. Myös kolmeen seuraavaan EM-juniorijoukkueeseemme Suella oli itseoikeutettu paikka. Edustuspaikka naisten maajoukkueeseen tuli ensimmäistä kertaa Suelle varsin nuorella iällä, kun hän pelasi parina äitinsä Pirkko Bäckströmin kanssa EM-joukkuekilpailuissa Salsomaggioressa 1985. Kolmen lapsen syntymän vuoksi edustustehtävistä tuli taukoa ja 1990-luvun ainoa maajoukkue-edustus oli bridgeolympialaiset Rhodoksella 1996. Vuonna 2001 Sue saavutti viidennen sijan naisten EM-parikilpailussa Raija Tuomen kanssa. Itse aloitin pelaamisen Suen kanssa parina 2000-luvun alussa ja parhaana tuloksena oli kuudes sija EM-mixedparikilpailussa Mentonissa vuonna 2003. Kaksi vuotta myöhemmin mixedparikilpailun sija oli hieman huonompi, 14., mutta avoimessa EM-parikilpailussa sijoituksemme oli 17. Vielä vuonna 2007 pelasimme mixedparikilpailun hyvällä sijoituksella, 12. Avoimen luokan maajoukkue-edustuksia Suella oli kolme, EM-joukkuekilpailut 2004 Malmössä ja 2006 Varsovassa sekä bridgeolympialaiset 2004 Istanbulissa.

Sue yhdisti menestyksekkäästi lastenhoidon ja bridgen




Myös kotimaan kilpailuareenoilla Suella oli huomattavaa menestystä. SM-parikilpailun hän voitti kolme kertaa kolmen eri partnerin kanssa. Ensimmäisen kerran Johan Lindenin kanssa 1990, jolloin toiseksi sijoittunut pari jäi lähes viiden prosenttiyksikön päähän! Seuraavan kerran aviomiehen Jari Bäckströmin kanssa 1992 ja kolmannen kerran Mika Salomaan kanssa 2004. SM-joukkuekilpailun Sue voitti vain kerran, vuonna 1996, mutta muunvärisiä mitaleita ehti vuosien aikana kertymään toistakymmentä kappaletta. Naisten ja sekaparien SM-kilpailuissa Sue oli vakiomitalisti neljä vuosikymmentä kestäneen bridgeuransa aikana.

Sue ja jari




Pelillinen menestys Suella oli siis hyvin vaikuttava, mutta aivan yhtä merkittäväksi nostaisin hänen tekemänsä työn bridgekurssien järjestämisessä. Sue ehti pitämään useita peruskursseja vuosien aikana ja oikean kannustavan asenteensa vuoksi myös moni aloittelija pysyi lajin parissa kurssien päätyttyä.

Taitavaa partneria ja pitkäaikaista ystävyyttä lämmöllä muistaen

Kauko Koistinen

Näytä kaikki uutiset | palaa etusivulle